Kanteluita tehty kymmeniä on Hannes Nissisen kirjoittama artikkeli, julkaistu Helsingin Sanomissa 9.2.2018.
Jokaisella hiippakunnalla on omat tuomiokapitulinsa ja niissä hoidetaan hiippakunnan hallintoa ja taloutta. Kapituli valvoo myös seurakuntien toimintaa ja siellä käsitellään myös kaikki kansalaisten jättämät kantelut. Näitä kanteluita Helsingin hiippakunta sai vuonna 2017 58 kappaletta, joka on moninkertainen määrä normaaliin muutamaan kanteluun vuodessa, kertoo hiippakunnan lakimiesasessori Ritva Saario.
Kanteluiden räjähtänyt määrä on ruuhkauttanut niiden käsittelyn, mikä on ymmärrettävää kun niitä tuomiokapitulille valmistelee käytännössä yksi ihminen eli lakimiesasessori. Useiden kanteluiden valmistelukin on edelleen kesken sillä "aiheet ovat hankalia ja laajoja". Samaa asiaa koskevista kanteluista tehdään kuitenkin päätös samassa kokouksessa.
Miksi siis kanteluiden moninkertaistunut määrä? Usean kantelun tiedetään koskevan pappien toimintaa seksuaalivähemmistöihin liittyvissä asioissa. Viime vuoden maaliskuussa voimaantullut tasa-arvoinen avioliittolaki on saanut papit ns. valitsemaan puolensa: osa vihkii pareja, osa ei. Syyskuussa pappi Kai Sadinmaa sai kuitenkin Helsingin hiippakunnalta "vakavan moitteen" vihkittyään ja siunattuaan samaa sukupuolta olevia pareja. Tällöin pappi lukitsi itsensä jalkapuuhun vastalauseena tuomiokapitulin kokouksen ajaksi. Saman hiippakunnan entisestä piispasta Irja Askolasta on myös jätetty kaksi kantelua koska hän osallistui Gay-gaalaan. Myös maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita tukenut pappi Marjaana Toiviainen on saanut reilun määrä kanteluita niskaansa.
Minusta näiden tapausten kaltaisten juttujen lukeminen on hyvin ikävää ja hämmentävää. Olen itse aina ymmärtänyt että kristinusko painottaa lähimmäisenrakkautta ja itseään heikompien puolten pitämistä. Tasa-arvoinen avioliittolakikin sen jo kertoo: miksi ketään tulisi rangaista rakkaudesta? On sääli, että näin muuten oivassa maassa jotkin asenteet ovat edelleen niin syvällä ja ihmisiä voidaan jopa yrittää estää tekemästään työtään.
Afrikan miljardööripapit
Kristinusko hiipuu Euroopassa, mutta kasvaa voimalla Afrikassa - yksityskoneilla lentävät nigerialaiset julkkispastorit johtavat megakirkkoja, joiden ympärille kasvaa kokonaisia kaupunkejaTommi Hannulan kirjoittama artikkeli julkaistu Helsingin Sanomissa 17.12.2017.
Euroopassa kristinuskon kannatus on kuihtunut voimakkaasti, kun taas Saharan eteläpuolella Afrikassa erityisesti helluntalais-karismaattisten herätysliikkeiden suosio on räjähtänyt huimilla luvuilla (+64,5 miljoonaa). Etenkin Afrikan suurimmassa maassa Nigeriassa uskonto otetaan vakavasti ja kaikki tehdään isosti. Megakirkkoihin mahtuu parhaillaan kymmeniätuhansia ihmisiä ja niiden ympärille on muodostunut kaupunkeja jotka muistuttavat itseasiassa pieniä erillisiä yhteiskuntia irrallaan muusta maasta.
Lentokonehalleja muistuttavia kirkkoja todellisesti ympäröi oikea kaupunki; niihin kuuluvat tuhannet asunnot, oma jätehuolto, poliisi, pankki, yksityiset yliopistot, lukiot, kirjakustantamot ja jopa huvipuisto. Pastori Olaitan Olubiyin mukaan "Jos odottaa hallitusta, mikään ei valmistu". Ovatko nämä uskonnollisten superkaupunkien johtajat siis ottaneet muutoksen ohjakset käsiinsä kehittääkseen Afrikan alueita? Vai ajaako rahanhimo upporikkaita saarnaajia?
Omat lentokentät ovat myös tärkeitä yksityiskoneilla lentäville julkkispastoreille. Tätä Voittajien kappelin johtaja David Oyedepo perustelee tiukalla aikataulullaan. Tarkalleen ei myöskään osata sanoa kuinka paljon näillä johtajilla kokonaisuudessaan on rahaa. Megakirkot ovat suuri bisnes, joiden varojen takana on mm. seurakuntalaisten avokätiset lahjoitukset, asekauppaa ja yhteydet presidenttiin. Kaupungit myös työllistävät tuhansia ja pyörittävät miljoonien eurojen liikevaihtoa. Ne eivät kuitenkaan maksa veroja tai julkista kirjanpitoaan, koska ovat käytännössä hyvätekeväisyysjärjestöjä. Herätysliikkeiden murskaava suosio Afrikassa osittain perustuukin niiden yksikertaiseen sanomaan: "usko pelastaa köyhyydeltä ja sairauksilta".
Ihmisten pappi?
Riku Rantalan kirjoittama kolumni Toivoisin, että kirkollisveroillani käytäisiin useamminkin kapakassa julkaistu 3.2..
Maailmaa matkannut Riku Rantala antaa kolumnissaan kelvon uudistusidean Suomen kirkkoihin: papit kapakoihin mars!
On tosiaan omituista kuinka Suomen valtionkirkon eli yhden maailman läpinäkyvimmistä uskonnollisista instituutioista on oltava niin virallinen. Aasiasta Riku haluaisi tuoda mukanaan sen mutkattomuuden, miten rahaan ja hengenmiesten maallisuuteen suhtaudutaan. Myanmarissa pappismiehet ovat osa yhteisöä ja heitä tavataan iltaisin kaljateltoissa, ehkä vielä lyödään vetoakin tv-futiksesta. Suomessa harvoin pappia kirkon ulkopuolella näkee, ja jos näkee, on se ehkä kohuotsikko kuten piispa Teemu Laajasalon rahankäyttö"skandaali".
Kyttäämisen kulttuuri ihmetyttää minuakin, ja kuten Rantala kirjoittaa "mieluusti näkisin enemmänkin hengenmiehiä ja -naisia työskentelemässä siellä, missä ihmisetkin elämäänsä elävät.". Kaikki eivät mielellään kirkossa käy, joten mikseivät papit tulisi ihmisten luokse? Epävirallinen kohtaaminen vaikka baarissa voisi hyvinkin vähentää ennakkoluuloja ja tuoda sielunhoitoa lähemmäs niille, jotka sitä tarvitsevat.
Maailmaa matkannut Riku Rantala antaa kolumnissaan kelvon uudistusidean Suomen kirkkoihin: papit kapakoihin mars!
On tosiaan omituista kuinka Suomen valtionkirkon eli yhden maailman läpinäkyvimmistä uskonnollisista instituutioista on oltava niin virallinen. Aasiasta Riku haluaisi tuoda mukanaan sen mutkattomuuden, miten rahaan ja hengenmiesten maallisuuteen suhtaudutaan. Myanmarissa pappismiehet ovat osa yhteisöä ja heitä tavataan iltaisin kaljateltoissa, ehkä vielä lyödään vetoakin tv-futiksesta. Suomessa harvoin pappia kirkon ulkopuolella näkee, ja jos näkee, on se ehkä kohuotsikko kuten piispa Teemu Laajasalon rahankäyttö"skandaali".
Kyttäämisen kulttuuri ihmetyttää minuakin, ja kuten Rantala kirjoittaa "mieluusti näkisin enemmänkin hengenmiehiä ja -naisia työskentelemässä siellä, missä ihmisetkin elämäänsä elävät.". Kaikki eivät mielellään kirkossa käy, joten mikseivät papit tulisi ihmisten luokse? Epävirallinen kohtaaminen vaikka baarissa voisi hyvinkin vähentää ennakkoluuloja ja tuoda sielunhoitoa lähemmäs niille, jotka sitä tarvitsevat.
Uskonto olympiaradalla
Vahva uskossa-niminen artikkeli on kurkistus pikaluistelija Mika Poutalan olympiakevääseen mutta myös ammattiurheilijan uskonnolliseen vakaumukseen. Urheilutoimittaja Ari Pusan juttu on julkaistu Helsingin Sanomissa 7.2.2018.
Kaksi vuotta sitten Mika Poutala joutui ikävään sivustakatsojan asemaan, kun lajikollega vei pronssin Poutalan nenän edestä ja osoittautui vielä myöhemmin käyttäneen dopingia. Mitalisuoritusta ei kuitenkaan hylätty. Tällaisissa tapauksissa hyväntahtoinen suomalainen hyödyntää uskonoppeja ammatissaan. Poutala sanoo yhden perusarvoistaan olevan anteeksiantaminen; vaikka hän tuomitsee dopingin ja muun huijaamisen, hän on valmis antamaan anteeksi urheilijoille jotka ovat rangaistuksensa kärsineet.
Artikkelista käy ilmi, että uskonto on tärkeässä osassa urheilijan elämää. Kun vaikeat ajat uralla ovat koetelleet, Mika ei silti ole antanut periksi ja usko jumalaan on säilynyt vaikkei usko mitaliin. Uskovaiset urheilijat eivät oikeastaan ole mikään ihmeellinen näky, erityisesti yleisurheilijoiden olen huomannut usein pitävän kaulassaan ristejä ja lähettävän tervehdyksiä yläilmoihin. Seurasin myös Mikan suorituksia olympialaisissa joihin kuului ristinmerkin tekeminen ennen lähtölaukausta. Helluntaikirkkoon ja Saalem-seurakuntaan kuuluva Poutala kertoo ettei monen muunkaan urheilijan tavoin tuputa uskoaan muille, mutta puhuu siitä mielellään.
"Rukoilen kilpailun puolesta -- En oikeastaan rukoile voittoa.", vastaa Mika kysymykseen päivittäisestä askareestaan rukoilusta. Raamattua hän myös lukee ahkerasti, mutta taitaa olla enemmän elämänoppaiden ja elämänviisauksia sisältävien kirjojen ystävä. Niitä Poutala laskee lukevansa vuodessa noin viitisenkymmentä. 34-vuotiaan pitkän uran päätös häilyy vielä horisontissa mutta tietää että valmentajaksi hänestä ei ole. Mentoroinnista hänellä on jo ollut kuitenkin mukavia kokemuksia.
Mikan kanadalainen valmentaja Kevin Crockett tiivistää määrätietoisen valmennettavan luonteen lyhyesti: "Hän on iloinen, rehellinen ja onnellinen mies.". Pikaluistelijan tärkeimpiin tukijoihin kuuluvat myös perheenjäsenet, jotka matkaavat Mikan mukana harjoitusmatkoilla: "Ilman heitä tämä ei olisi mahdollista.", sanoo hän aviomiehenä ja kahden lapsen isänä.
Kaksi vuotta sitten Mika Poutala joutui ikävään sivustakatsojan asemaan, kun lajikollega vei pronssin Poutalan nenän edestä ja osoittautui vielä myöhemmin käyttäneen dopingia. Mitalisuoritusta ei kuitenkaan hylätty. Tällaisissa tapauksissa hyväntahtoinen suomalainen hyödyntää uskonoppeja ammatissaan. Poutala sanoo yhden perusarvoistaan olevan anteeksiantaminen; vaikka hän tuomitsee dopingin ja muun huijaamisen, hän on valmis antamaan anteeksi urheilijoille jotka ovat rangaistuksensa kärsineet.
Artikkelista käy ilmi, että uskonto on tärkeässä osassa urheilijan elämää. Kun vaikeat ajat uralla ovat koetelleet, Mika ei silti ole antanut periksi ja usko jumalaan on säilynyt vaikkei usko mitaliin. Uskovaiset urheilijat eivät oikeastaan ole mikään ihmeellinen näky, erityisesti yleisurheilijoiden olen huomannut usein pitävän kaulassaan ristejä ja lähettävän tervehdyksiä yläilmoihin. Seurasin myös Mikan suorituksia olympialaisissa joihin kuului ristinmerkin tekeminen ennen lähtölaukausta. Helluntaikirkkoon ja Saalem-seurakuntaan kuuluva Poutala kertoo ettei monen muunkaan urheilijan tavoin tuputa uskoaan muille, mutta puhuu siitä mielellään.
"Rukoilen kilpailun puolesta -- En oikeastaan rukoile voittoa.", vastaa Mika kysymykseen päivittäisestä askareestaan rukoilusta. Raamattua hän myös lukee ahkerasti, mutta taitaa olla enemmän elämänoppaiden ja elämänviisauksia sisältävien kirjojen ystävä. Niitä Poutala laskee lukevansa vuodessa noin viitisenkymmentä. 34-vuotiaan pitkän uran päätös häilyy vielä horisontissa mutta tietää että valmentajaksi hänestä ei ole. Mentoroinnista hänellä on jo ollut kuitenkin mukavia kokemuksia.
Mikan kanadalainen valmentaja Kevin Crockett tiivistää määrätietoisen valmennettavan luonteen lyhyesti: "Hän on iloinen, rehellinen ja onnellinen mies.". Pikaluistelijan tärkeimpiin tukijoihin kuuluvat myös perheenjäsenet, jotka matkaavat Mikan mukana harjoitusmatkoilla: "Ilman heitä tämä ei olisi mahdollista.", sanoo hän aviomiehenä ja kahden lapsen isänä.
"Hiljentyminen onkin loppujen lopuksi paljon tärkeämpää kuin se, mihin uskoo"
"Kati Reijonen muutti luostariin, kokeili "freelancer-uskovaisuutta" ja yritti elää ilman jumalaa - Nyt hän haluaa muidenkin ymmärtävän, että henkisyyden kaipuu on normaalia"Näin alkaa Susanne Salmen kirjoittama lehtiartikkeli Kati Reijosesta. Juttu julkaistu Helsingin Sanomissa 20.12.2017.
Kati on helsinkiläinen kirjoittaja ja meditaatio-ohjaaja, jonka pokaalikaapista löytyy myös maisterin ja tohtorin tutkinnot. Hän on erinomainen vegaanikokki, entinen freelancer-uskovainen sekä nykyinen hiljentymisen ja rauhoittumisen puolestapuhuja.
Hänelle uskonto ei ole "aivotonta kristallien hipelöintiä, mantrojen hokemista ja tieteen kieltämistä", kuten Katia tuskastuttavat uusateistit uskonnot tulkitsevat. Reijonen ajattelee, että useimpien ihmisten kohdalla (kuten hänen itsensäkin) uskonto on irroittautumista hektisestä arjesta, rauhoittumista ja keskittymistä tähän hetkeen.
Suomessa hänelle tutuksi tullut suorituskeskeinen kulttuuri on Katin mielestä keskeinen syy miksi hän ja monet muutkin ovat joutuneet puntaroimaan; saako korkeasti koulutettu ihminen uskoa korkeampiin voimiin? Muissa kulttuureissa ja yhteisöissä hän on kokenut, kuinka monin eri tavoin ihmiset toteuttavat uskontoaan ja nauttivat siitä. Siksi on tärkeä muistaa, ettei aina se oma kulttuuri ole ainoa oikea tapa elää. Sen takia Reijonenkin venyttää kulttuurin normeja: hän kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta ei usko kristinuskon jumalaan tai kykene sitoutumaan sen oppiin. Hänelle kirkko on paikka hiljentyä. "Hiljaisuuden ja rauhoittumisen puute tekee ihmisistä onnettomia", Kati sanoo.
Reijosen mukaan ihminen on järjellisen olomuotonsa lisäksi myös hengellinen. Hyvin pitkällekään viety tiede ei hänen mielestään voi vastata elämän keskeisimpiin kysymyksiin, joiden vastauksia osa ihmisistä edelleen kaipaa. Näin ollen Kati uskookin, että "järki ja usko mahtuvat mainiosti elämään rinnakkain, jos siihen annetaan mahdollisuus".
Going Clear: Scientology
Going Clear on yhdysvaltalainen dokumentti ns. uskonnosta, tarkalleen oppijärjestelmästä, nimeltä skientologia. Lawrence Wrightin kirjaan perustuva dokumentti on kurkistus uskonnon arkoihin taustoihin. Skientologien sanoin "uskonnollista filosofiaa" voisi kutsua myös eräänlaiseksi lahkoksi, ja tämä käsitys vahvistui dokkarin tarinankaaren edessä. En ole varma olinko kuullut liikkeestä aiemmin ollenkaan, mutta se nerokkaasti esiteltiin ex-skientologien eli liikkeestä eronneiden tarinoiden ympärille.
Skientologia on moderni liike, jonka amerikkalainen L. Ronald Hubbard perusti vuonna 1954. Kirkon keskus on edelleen sen syntypaikalla Kaliforniassa. Sen perimmäinen idea on ihmisen psyykkeen kehittäminen tietyn oppijärjestelmän mukaisesti aina "pelastumiseen" asti. Pelastuminen tarkoittaa skientologien mukaan ihmisen muuttumista takaisin henkiolennoksi, jollaisia olimme ennen ilman materiaa ja aikaa.
Uskonnonomainen liike on kerännyt suurta huomiota mediassa, osin suurten Hollywood-tähtien kuten John Travoltan ja Tom Cruisen jäsenyyksien takia. Erityisesti kuitenkin pahennusta julkisuudessa aiheuttaa skientologian pimeä kääntöpuoli ja sen lahkomaiset piirteet. Tarkoin organisoitu kirkko täyttää lähes kaikki lahkon tunnuspiirteet, joista useimmiten julkisuutta kohauttanut on sen rahankerääminen kirkon jäseniltä. Eteneminen oppijärjestelmässä tarkoittaa aina vain suurempia rahasummia ja samalla johdon otteen on mahdollista tiukentua jäseneen sekä tämän hallintaan. Myös dokumentissa mainitut jäsenten terveyden uhkaaminen ja ihmisoikeuksien vakavat rikkeet ovat järkyttäneet laajaa yleisöä.
Skientologia on moderni liike, jonka amerikkalainen L. Ronald Hubbard perusti vuonna 1954. Kirkon keskus on edelleen sen syntypaikalla Kaliforniassa. Sen perimmäinen idea on ihmisen psyykkeen kehittäminen tietyn oppijärjestelmän mukaisesti aina "pelastumiseen" asti. Pelastuminen tarkoittaa skientologien mukaan ihmisen muuttumista takaisin henkiolennoksi, jollaisia olimme ennen ilman materiaa ja aikaa.
Uskonnonomainen liike on kerännyt suurta huomiota mediassa, osin suurten Hollywood-tähtien kuten John Travoltan ja Tom Cruisen jäsenyyksien takia. Erityisesti kuitenkin pahennusta julkisuudessa aiheuttaa skientologian pimeä kääntöpuoli ja sen lahkomaiset piirteet. Tarkoin organisoitu kirkko täyttää lähes kaikki lahkon tunnuspiirteet, joista useimmiten julkisuutta kohauttanut on sen rahankerääminen kirkon jäseniltä. Eteneminen oppijärjestelmässä tarkoittaa aina vain suurempia rahasummia ja samalla johdon otteen on mahdollista tiukentua jäseneen sekä tämän hallintaan. Myös dokumentissa mainitut jäsenten terveyden uhkaaminen ja ihmisoikeuksien vakavat rikkeet ovat järkyttäneet laajaa yleisöä.
Uskonnot ja niiden ulottuvuudet
Uskonnot ovat olleet osa ihmisen maailmankuvaa vuosituhansien ajan ja siksi ne ovat oleellinen osa ihmisyyttä. Uskontoja esiintyy joka kulttuurissa ja siksi voisikin melkein sanoa että ihminen on perusluonteeltaan uskonnollinen.
Yksi oleellisista uskontojen ulottuvuuksista on myytit eli pyhät kertomukset. Useissa uskonnoissa myös jumalat ovat keskiössä. Keskeistä on siis uskomus tai käsitys yliluonnollisesta.
Uskontojen opit ja uskomukset nojaavat usein myytteihin. Opit (sekä oppimisjärjestelmät) kuvaavat yliluonnollista ja vastaavat perimmäisiin kysymyksiin kuten elämän tarkoitus. Myös etiikka (käsitys oikeista ja vääristä teoista) tulee vastaan oikeastaan joka uskonnossa.
Uskonnosta riippuen erityisten rituaalien ja sääntöjen määrä sekä noudattaminen vaihtelee. Näitä symbolisia tapoja pidetään yllä pysyvän kaavan mukaan.
Inhimillisesti tärkein ulottuvuus uskonnoissa on sen yhteisöllisyys tai sosiaalisuus. Yhteisöllä on paljon vaikutusvaltaa yksilöön niin hyvässä kuin pahassa. Se kuitenkin luo vahvaa keskinäistä yhteenkuuluvuutta ja identitenttiä. Sosiaalisuus näkyy myös aineellisesti. Uskonnoissa taide, esineistö sekä arkkitehtuuri luovat visuaalisen/fyysisen kokemuksen ns. näkymättömästä todellisuudesta.
Yksi oleellisista uskontojen ulottuvuuksista on myytit eli pyhät kertomukset. Useissa uskonnoissa myös jumalat ovat keskiössä. Keskeistä on siis uskomus tai käsitys yliluonnollisesta.
Uskontojen opit ja uskomukset nojaavat usein myytteihin. Opit (sekä oppimisjärjestelmät) kuvaavat yliluonnollista ja vastaavat perimmäisiin kysymyksiin kuten elämän tarkoitus. Myös etiikka (käsitys oikeista ja vääristä teoista) tulee vastaan oikeastaan joka uskonnossa.
Uskonnosta riippuen erityisten rituaalien ja sääntöjen määrä sekä noudattaminen vaihtelee. Näitä symbolisia tapoja pidetään yllä pysyvän kaavan mukaan.
Inhimillisesti tärkein ulottuvuus uskonnoissa on sen yhteisöllisyys tai sosiaalisuus. Yhteisöllä on paljon vaikutusvaltaa yksilöön niin hyvässä kuin pahassa. Se kuitenkin luo vahvaa keskinäistä yhteenkuuluvuutta ja identitenttiä. Sosiaalisuus näkyy myös aineellisesti. Uskonnoissa taide, esineistö sekä arkkitehtuuri luovat visuaalisen/fyysisen kokemuksen ns. näkymättömästä todellisuudesta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)